Pyöräkauppa netissä
Löydä lahjat täältä | Aloita etsintä

Asics Noosa

0 Tuotteet
search.category.products.soldout

Asics Noosa tarjoaa keveyttä juoksuusi

Asicin perustajalla Kihahiro Onitsukalla oli vuonna 1949 visio siitä, että japanilaiset nuoret urheilisivat paljon ja pysyisivät sitä kautta terveempinä. Yrityksen filosofia alusta saakka on ollut terve mieli terveessä ruumiissa ja se on ohjannut yrityksen tekemistä ja kantanut yrityksen tähän päivään asti. Ihmisten terveys ja kunto ovat jatkuvasti ajankohtaisia asioita ja liikunnan avulla voidaan ehkäistä monta erilaista vammaa ja niiden syntymistä. Liikunta on myös keino lievittää stressiä, joten terveempi mieli lienee myös sitä, että saat purettua liikuntaan niitä asioita, jotka mieltä painavat. Ihminen voi nauttia urheilusta ja saada sitä kautta rikastettua elämäänsä. Asics on yhdistänyt kokemuksen vaatteiden ja kenkien valmistamisesta huipputeknologiaan, jolloin liikunnasta on saatu vaivatonta ja tehokkaampaa. Addnaturella onkin kattavasti Asicsin tuotteita, kuten Asics Noosa -mallisto, johon voit tutustua paremmin verkkokaupassamme. Tarkoituksemme on myydä verkkokaupassamme tuotteita, jotka edesauttavat ihmisten liikkumista sekä sisällä että ulkona.

Asics Noosa Tri 13 Vihreä Turkoosit Juoksukengät

Asics Noosa soveltuu monipuoliseen juoksemiseen

Asics GEL-NOOSA TRI™ on juoksukenkämallisto, joka on tehty monipuoliseen juoksemiseen. Olitpa sitten treenaamassa triathlonia tai seuraavaa maastolenkkiäsi varten, voit aina luottaa Asics GEL-NOOSA TRI™ -kenkiin, jotka auttavat sinua tavoitteessasi. Asicsin GEL-NOOSA TRI™ -malliston kengät tarjoavat sinulle yhdistelmän ainutlaatuisia ominaisuuksia, joiden avulla onnistut ja teet juoksustasi miellyttävämpää. Kyseinen kenkämallisto on tehty eritoten nopeatempoiseen ja kilpailulliseen juoksemiseen, sillä kenkien päällinen pitää jalkasi kuivina ja tarjoaa sukattoman tuntuman kenkään ja sen kautta juostavaan alustaan. Lisäksi kenkä on erittäin helppo pukea, joten et turhaudu jo niitä jalkaan laittaessasi. Kyseisessä kenkämallistossa on sama rakenne kuin aiemmassa Asics GEL-NOOSA FF™ -mallistossa, mutta mallia on parannettu entisestään. Asics GEL™ -iskunvaimennus vaimentaa askeleen iskua ja palauttaa osan energiasta takaisin, jolloin juoksu tuntuu kevyeltä ja tehokkaalta. Edelliseen mallistoon verrattuna kengän hengittävyyttä on parannettu, pohja soveltuu paremmin märällä alustalla juoksemiseen ja kenkiin on lisätty heijastavia ominaisuuksia parantamaan näkyvyyttäsi pimeällä tai hämärällä. Aiemmista malleista tuttu FLYTEFOAM-vaahto välipohjassa edesauttaa GEL™ -iskunvaimennusta. Asics GEL-NOOSA TRI™ -malliston kengät ovat niin kutsuttuja neutraaleja juoksukenkiä, jotka on varustettu pronaatiotuella eli jalkaterän sivuttaistuella. Addnaturella on lukuisia erilaisia Asicsin kenkiä varastossaan, joten jos GEL-NOOSA TRI™ -mallistosta ei löydy sinulle sopivaa, tutustu rauhassa muihin vaihtoehtoihin.

Addnaturelta saat Asicsin kengät ja paljon muuta

Addnaturen runsaasta juoksukenkävalikoimasta löydät Asics GEL-NOOSA TRI™ -malliston kenkien lisäksi paljon muuta, kuten erilaisia varusteita, asusteita ja vaatteita, joilla pärjäät juoksulenkeilläsi tai vaikka päiväretkellä luonnossa. Verkkokaupassamme on valtava kattaus erilaisia tuotteita ja tuoteryhmiä, joihin sinun kannattaa tutustua, sillä saat kätevästi yhdellä tilauksella hoidettua kaiken tarvittavan suoraan ilmoittamaasi toimitusosoitteeseen. Olemme koostaneet myös runsaasti erilaista tietoa eri tuotteista ja tuotemerkeistä valintaasi helpottamaan, joten tee rohkeasti vertailua ja täytä ostoskorisi erilaisilla tuotteilla. Muistathan myös, että yli 99 euron tilaukset toimitamme sinulle veloituksetta.