Buff Polar -huivit, monikäyttöisyyden multihuipentuma
Joan Rojas oli katalonialainen liikemies, jonka perhe oli jo hänen syntyessään vahvasti mukana tekstiiliteollisuudessa valmistamassa erilaisia vaatekappaleita. Yritys itsessään oli perustettu jo vuonna 1927. Joan oli intohimoinen moottoripyöräilijä ja ajellessaan kotiseutujaan pitkin hän kaipasi suojaa auringolta, tuulelta ja viimalta kaulalleen ja kasvoilleen. Siitä syntyi idea, jonka kehittämiseen hän käytti lukuisia päiviä perheen omalla vaatetehtaalla. Hän kehitti monikäyttöisen Buff Multifunctional Headwear -tuotteen ja sitä myöten uusi tuoteperhe oli syntynyt. Sittemmin Buff on kehittänyt myös Polar-tuoteperheen, jossa samalla pieteetillä valmistettuja tuotteita syntyy samalla tehtaalla eri käyttötarkoituksiin. Addnaturen valikoimasta löydät Buff Polar -tuotteet kattavasti ja löydätkin valikoimasta varmasti omaan tarkoitukseesi parhaiten sopivan asusteen.

Buff Polar on tuoteperhe, joka jatkaa monikäyttöisyyden traditiota
Buff Polar -mallisto on klassisesta Buff-tuubihuivista alkunsa saanut talvimallisto, jonka tuotteisiin on lisätty mikrokuidun lisäksi Polartec® Classic 100 -mikrofleeceä, joka pitää käyttäjänsä lämpimänä kylmissä ja vaihtelevissa olosuhteissa. Polar-malliston huivien yläosa joustaa neljään suuntaan ja se on valmistettu mikrokuidusta. Huivien alaosa on valmistettu lämpimästä Primaloft-fleecestä. Polar-malliston mikrokuidut on valmistettu pääasiallisesti kierrätetyistä muovipulloista. Mallisto sisältää klassisten ja monikäyttöisten tuubihuivien lisäksi kattavasti erilaisia pipoja, kommandopipoja ja kypärämyssyjä ja kaulureita. Kaikkia tuotteita yhdistää nimensä mukaisesti mikrofleece, jota on lisätty tuotteisiin tuomaan lisää lämpöä. Tuubihuivien suurimmat edut käytössä ovat esimerkiksi se, että ne suojaavat päätä ja kaulaa erittäin tehokkaasti kylmältä. Materiaali siirtää kosteutta pois iholta ja kuivuu nopeasti. Rakenne on saatu saumattomaksi, jonka ansiosta tuotteet eivät hierrä tai hankaa niitä käytettäessä. Addnaturen runsaassa valikoimassa pääsetkin tutustumaan tuubihuiveihin ja muihin Polar-malliston tuotteisiin kätevästi yhdessä verkkokaupassa. Tuubihuiveja löytyy sekä lapsille että aikuisille ja Polar-malliston lisäksi valikoimassamme on runsaasti myös tavallisia, pelkästään mikrokuidusta valmistettuja huiveja. Erilaisia pipoja ja myssyjä löytyy myös lapsille, aikuisille, miehille ja naisille. Löydätkin varmasti tarkoitukseesi parhaiten sopivan lämmikkeen.
Talven asusteet löytyvät kätevästi Addnaturelta
Addnaturen verkkokauppa on valtava varasto erilaisia tuotteita ulkoiluun, urheiluun ja retkeilyyn. Buff Polar -tuotteiden lisäksi valikoimassamme on runsaasti muiden valmistajien pipoja ja huiveja, joten löydät taatusti itsellesi sopivimman vaihtoehdon. Verkkokaupastamme saat samalla kertaa myös kattavasti erilaisia vaatteita, asusteita ja varusteita, olitpa sitten lähdössä napajäätikölle tai lähimetsään retkeilemään. Ostosten tekeminen verkkokaupassamme on vaivatonta, sillä saat yhdellä kertaa hankittua kaiken tarvitsemasi. Selailet ja etsit vain sopivimmat tuotteet, lisäät ne ostoskoriin, täytät toimitus- ja maksutiedot ja teet tilauksen. Ostokset teet turvallisesti, sillä tarjoamme ostoksillesi 30 päivän veloituksettoman palautusoikeuden. Ostosten keskittäminen lisäksi kannattaa sillä saat yli 99 euron ostoksille ilmaisen toimituksen valitsemaasi toimitusosoitteeseen. Tee järkeviä valintoja, vertaile rauhassa ja tilaa. Jos sinulla ilmenee kysyttävää verkkokaupastamme tai et löydä etsimääsi tuotetta, ole yhteydessä asiakaspalveluumme ja teemme parhaamme ratkaistaksemme pulmasi.