Hilleberg teltat pohjoismaiseen makuun
Hilleberg on ruotsalainen, 1970-luvulla perustettu retkeilyvarusteita valmistava yritys. Kuten firman koko nimi, Hilleberg the Tentmaker, kertookin, yrityksen päätuotteena ovat nimenomaan teltat. Teltat valmistetaan intohimolla ja vuosikymmenten kokemuksella, jonka vuoksi tuloksena on huippuluokan varusteita maastoon kuin maastoon, säähän kuin säähän sopien. Innovaatiot ja teltan muotoilun jatkuva kehittäminen on myös ollut osa Hillebergin strategiaa jo alusta lähtien. Tiesitkö esimerkiksi, että sisäteltan ja ulkoteltan kankaat toisistaan erossa pitävä teknologia on nimenomaan Bo Hillebergin keksintö? Yli neljäkymmentävuotisen historiansa aikana ruotsalainen Hilleberg on säilynyt perheyrityksenä ja samalla laajentunut kotipajasta kansainväliseksi telttavalmistajaksi. Hilleberg teltat suunnitellaan ja valmistetaan samalla huolellisuudella kuin 1970-luvullakin, mutta materiaalit sekä tekniset yksityiskohdat ovat vahvasti tätä päivää.
Luontoyöpyminen on mieleenjäävä elämys
Retkeily on koko perheelle sopiva luontoharrastus, joka antaa unohtumattomia elämyksiä ja muistoja eri-ikäisille. Vaihtuvien maisemien ihailu, ruoanvalmistus luonnossa sekä yöyminen lähes avoimen taivaan alla ovat kokemuksia joista saa energiaa ja virtaa arjen pyöritykseen. Yöpymiseen tarvitset jonkinlaisen majoitteen, useimmille valinta on teltta. Kaikkia Hillebergin telttoja yhdistää kestävät materiaalivalinnat, jotka suojaavat nukkujia tuulelta, sateelta ja lumelta. Materiaalivalintojen ja rakenteensa ansiosta teltat myös hengittävät hyvin, eikä kosteus pääse tiivistymään teltan sisälle, pitäen näin nukkujien olon mukavana ja kuivana. Telttamalleja on eri vuodenaikojen käyttöön. Talvikäyttöön tarkoitettu Hilleberg teltan kangas ja kaaret ovat ertyisen hyvin lumen painoa kestävät. Talviteltta on hieman painavampi kuin lämpimän vuodenajan malli,tämä kannattaa ottaa huomioon rinkan kokonaispainossa. Eri telttamalleista löydät siis varmasti juuri omiin tarpeisiisi parhaiten sopivan.
Valikoimastamme löydät monenlaiset Hillebergin teltat, kuten muun muassa:
- Soolovaelluksille sopivat yhden hengen teltat. Nämä teltat ovat kevyitä, näppäriä paketteja, mutta älä anna koon hämätä, sillä sisäpuolelta teltta tuntuu kuitenkin tilavalta. Malleissa on myös pieni suojaisa eteistila, mihin on kätevä jättää varusteet yöksi, jolloin teltan sisään jää enemmän tilaa.
- Jos et ole lähdössä reissuun yksin, kannattaa tutustua kahden hengen tai kolmen hengen telttavalikoimaan. Vaikka reissuun olisi lähdössä useampikin henkilö, kannattaa miettiä, olisiko kahden pienemmän teltan ostaminen parempi vaihtoehto, kuin yhden ison – pienemmän teltan kanssa voi lähteä reissuun myöhemmin pienemmälläkin porukalla, eikä tätä varten tarvitse ostaa uutta telttaa.
- Neljän tai useamman hengen teltat ja perheteltat ovat oikea vaihtoehto silloin, kun reissuun on lähdössä isompi ryhmä. Jos kyseessä on esimerkiksi tuttu vaellusporukka tai retkeily on koko perheen harrastus, kannattaa teltan etsiminen aloittaa tästä kategoriasta!
- Henkilömäärän sijaan voit myös etsiä telttaa rakenteen perusteella. Tunneliteltat ovat klassisia, keveitä telttoja, jotka pitkulaisen ja matalan muotonsa ansiosta on helppo sijoittaa paikalleen metsässä. Ne ovat kestävä ja perinteinen valinta.
- Kupoliteltat ovat toinen vaihtoehto. Näiden telttojen kupolimaisen rakenteen ansiosta sisätilat ovat korkeammat, ja esimerkiksi teltassa istuminen on mukavaa. Korkeudesta huolimatta nämä teltat ovat erittäin tukevia ja kestävät myös isommat myräkät. Tunnelitelttoihin verrattuna kupoliteltat ovat hieman raskaampirakenteisia.
- Bivy-teltat ovat kevyitä ja yksinkertaisia yhden hengen asumuksia. Oiva valinta silloin, kun haluat maksimoida vaellus- tai esimerkiksi pyöräilyajan, ja pystyttää teltan vähällä vaivalla.
- Valikoimastamme löydät tietysti myös Hillebergin teltan kiinnitysvälineet ja telttavarusteet, jos alkuperäisosat ovat päässeet hukkumaan.
Majoitteiden tekniikkaa ja korkeaa laatua
Hilleberg teltat suunnitellaan ja valmistetaan Ruotsissa. Tämä takaa tuoteprosessin seurattavuuden ja jatkuvan tarkkailun. Tuotekehittely on tässä samassa jatkumossa, Hilleberg onkin pitkäikäisen ja korkean laatutuotteen tae. Telttamateriaalit ovat rip-stop-kudottuja, joten ne eivät repeydy helposti ja lisäksi mahdollinen repeämä ei pääse leviämään. Hilleberg-valikoimissa on varaosia (kaaria, kiiloja, naruja...) kaikkiin telttamalleihin, voit myös hankkia erillisen pohjakankaan eli maavaatteen tuplavarmistamaan kuivana pysymisen. Hillberg teltoissa jokainen yksityiskohta on harkittu käytännöllisyyden ja kestävyyden ehdoilla, joten voit olla varma teltan käyttömukavuudesta. Kun tuuletat teltan mahdollisuuksien mukaan vaelluksen aikana ja pakkaat sen reissun jälkeen vasta täysin kuivana ja puhtaana, säilyy Hillberg telttasi käyttövalmiina vuosien ajan. Lisävarusteiden saatavuus jatkaa käyttöikää ja ylläpitää
teltan arvoa. Hilleberg on laatutietoisen ja vaativan telttailijan valinta.
Helpottaaksemme sinun elämääsi, olemme koonneet yhteen osoitteeseen kaikki varusteet, mitä voit ulkoiluun ja retkeilyyn tarvita. Telttojen lisäksi löydät meiltä niin vaellussaappaat kuin juoksukengätkin, sekä runsaan valikoiman muita varusteita! Pikaisen toimituksen, 30 päivän avokaupan ja maksuttomien palautusten ansiosta ostosten tekeminen Addnaturella on helppoa, nopeaa ja turvallista.