Addnaturen tarina

Addnaturen tarina

Ohjat omiin käsiin

Addnature syntyi ennen kaikkea halusta auttaa ihmisiä heidän seikkailujensa toteuttamisessa. Vuonna 2000 kolme ystävää istuivat hiihtohississä Zermattissa ja ideoivat unelman, joka sai myöhemmin nimekseen Addnature. Mathias Hedström, Martin Larsson ja Klas Berggren olivat kaikki innokkaita ulkoilmaharrastajia, joiden toiveena oli perustaa verkkokauppa, jonka tuotevalikoimasta löytyisi kaikki tarvittavat varusteet niin ulkoilmaseikkailijoille kuin -harrastajillekin. IT-kupla oli juuri puhjennut, joten oli sanomattakin selvää, etteivät sijoittajat uskaltaneet investoida ystävysten visioon. Mutta tilanne ei kuitenkaan lannistanut heitä, vaan kaverukset päättivät ottaa ohjat omiin käsiinsä: - Päätimme rahoittaa itse Addnature-ideamme sukulaisten ja ystävien avustuksella, kertoo Mathias Hedström, yksi Addnaturen perustajista. Kahden ensimmäisen vuoden aikana kaikki kolme työskentelivät ilman palkkaa, mutta motivaatio, sinnikkyys ja ennen kaikkea asiakkaat tasoittivat tietä menestykseen.

Klas Berggren

Mathias Hedström

Martin Larsson

"Kiipeily Addnature DNA:ssa"

Ennen Addnaturen perustamista, ruotsalaisten kiipeilijöiden oli vaikea löytää harrastukseensa sopivia varusteita kotimaastaan, joten ainoana vaihtoehtona olivat ulkomaiset postimyyntiyritykset. Addnaturen menestyksen myötä varusteet ja tarvikkeet olivat vihdoinkin kiipeilyharrastajien ulottuvilla. Mathiaksen mukaan kiipeily oli heti alusta alkaen Addnaturen kulmakivi ja asiakassuhteet muodostivat valtaosan markkinoinnista. Tai kuten hän ytimekkäästi toteaa: - Asiakkaat osoittivat tietä ja muokkasivat Addnature-brändin.

Ensimmäinen myymälä

Liiketoiminta vilkastui hitaasti, mutta varmasti, ja jonkin ajan kuluttua asiakkaat alkoivat ilmestyä varaston ovelle nähdäkseen vaatteet ja varusteet. Perustajat ymmärsivät pian, että asiakkailla oli tarve testata ja kokeilla tuotteita. Mathias uskoo, että rahan puute poiki luovuutta. He hankkivat käytettyjä myymäläkalusteista, ripustivat tuotteet esille, erottivat toimisto- ja pakkaustilat muusta tilasta ja lopulta Addnaturen ensimmäisen myymälä oli valmis. Jo alusta alkaen oli mahdollista tehdä tilaus verkossa ja noutaa tuotteet myymälästä, aivan kuten tänäänkin! Ihmiset matkustivat joukolla kaikkialta Ruotsista tutustumaan myymälään ja pian siitä tulikin suosittu turistinähtävyys. Addnature-myymälä oli ainoa laatuaan ja tuotevalikoima niin kattava, että asiakkaat löysivät kaiken tarvitsemansa riippumatta siitä, minkä tyyppisestä seikkailusta oli kyse. Myymälästä tuli inspiraation lähde sekä pienille että suuremmille ostoksille. - Oletetaan, että aiot ostaa parin villasukkia, ja pian huomaat kaikki ympärilläsi olevat kiipeilyvarusteet, joita voit käyttää Himalajalla. Näin sukkien ostosta tuleekin hieman hauskempi ostokokemus, Mathias hehkuttaa. Myymälästä tuli Addnaturen virstanpylväs ja vähitellen yhä useammat tuotemerkit halusivat tehdä yhteistyötä varmistaakseen, että heidän tuotteitaan löytyi myymälän hyllyiltä.

Addnature kansainvälistyy

Liiketoiminnan kasvaessa suuret kansainväliset sijoittajat kiinnostuivat Addnaturesta ja vuonna 2013 EQT:n omistama Internetstores osti yrityksen. Addnature, jolla oli vahva asema Ruotsin markkinoilla, oli nyt osa kattavaa ulkoilu- ja polkupyöräkauppaa kansainvälisillä markkinoilla. Addnature sai myös kunnian lanseerata Bikester-pyöräkaupan Pohjoismaiden markkinoille. Tänään Mathias, Martin ja Klas ovat jättäneet Addnaturen ja siirtyneet uusien projektien pariin. Heidän ystävyytensä on säilynyt näihin päiviin asti ja heidän ideansa tervehenkisestä yrityksestä, jossa on hauska työskennellä yhdessä elää edelleen. Mathias on vakuuttunut siitä, että asiakkaat ja henkilökunta ovat yhdessä vaikuttaneet Addnaturen menestykseen ja näin hän kuvailee omin sanoin yhteenkuuluvuudentunnetta entisten työtovereidensa kanssa: - Olen iloinen, kiitollinen ja nöyrä siitä, että saimme työskennellä yhdessä. Yhteinen Addnature-unelmamme hitsasi meidät entistä tiiviimmin yhteen.

Logon symboliikka

Addnature-logon suunnitteli maksutta eräs mainostoimisto sillä ehdolla, että Addnature jatkaisi yhteistyötä ja toimisto saisi hoitaakseen Addnaturen markkinoinnin. Mutta ennen kuin asia ehti tulla ajankohtaiseksi, toimistosta tuli yksi IT-kuplan uhreista, joka päätyi konkurssiin. Logon motiivi symbolisoi ihmistä luonnossa ja alkuperäisessä versiossa oli myös tausta nelivärikentillä. Värikentät edustivat neljää luonnon elementtiä tulta, maata, vettä ja ilmaa. Logoa on hieman muokattu vuosien varrella, mutta teema on pysynyt ennallaan.

Entä nimi sitten?

”We’ve got the gear – just add nature” Mathias, Martin ja Klas istuivat yhdessä iltaa ja yrittivät keksiä nimen, johon kiteytyisi koko yrityksen toimintaidea. Lähtökohtana oli löytää nimi, joka alkaisi A-kirjaimella, jotta se päätyisi trendikkäiden verkkokauppojen hakulistoilla heti kärkipäähän. Yrityksen ensimmäinen iskulause inspiroi myös yrityksen nimeä valittaessa ja lopulta päädyttiin "add nature" -versioon, johon tiivistyy hyvin Addnaturen alkuperäinen idea: halu auttaa asiakkaita heidän villeimpien seikkailujensa toteuttamisessa.

Addnature-tiimi hiihto- ja purjehdusmatkalla Fjord Cruise Adventuresin kanssa

Majesteettiset vuoret ja maa kaukana, kaikessa loistossa - Addnature Urban 7 Summitsin haasteena oli päästä Tukholman 7 korkeimman pisteen välille.

Kestävyys + hiihtomatkat = totta. Huippumatkalle Skäckerfjällenissä Haglöfsin, Addnaturen ja SJ: n kanssa.

Alex, Addnature-myymälästä, omavaraisella hiihtoreitillä Huippuvuorilla.

Löydät Meidät Myös

Copyright © Addnature – All rights reserved