10 parasta mobiilisovellusta retkeilyyn ja vaellukseen

Kännykkä kulkee tänä päivänä varmasti meidän kaikkien mukana, ja on tärkeä väline myös ulkoillessa ja vaeltaessa esimerkiksi hätätilanteiden varalta. Puhelimesi sovelluskauppa on täynnä erilaisia vaellus- tai retkeilykokemusta helpottavia sovelluksia, joista löytyy omansa niin aloittelevalle retkeilijälle kuin kokeneelle vaeltajallekin. Erilaisten sovellusten avulla voit suunnitella reittisi tarkasti etukäteen, ja varustautua esimerkiksi korkeuseroihin tai suon ylityksiin. Pystyt seuraamaan GPS-teknologian avulla sijaintiasi ja jakamaan sen eksyneelle vaelluskaverille sekä tallentamaan parhaat reitit seuraavaa reissua varten. Retkeilysovellusten kartoista voit myös löytää merkattuina esimerkiksi erilaiset yöpymismahdollisuudet, niin mökit kuin laavupaikatkin. Sosiaalisten appien avulla pystyt myös seuraamaan kavereidesi vaelluksia tai jakamaan heille paloja omasta reissustasi. Kokemusten ja reittien jakaminen on nyt uskomattoman helppoa. Olemme koonneet tähän omat suosikkimme niin reittien suunnitteluun, oman reitin tallentamiseen kuin luonnon havainnointiinkin sopien. Tutustu listaan ja päivitä puhelimesi tarvittavilla sovelluksilla seuraavaa retkeäsi tai vaellustasi varten!
"Usein ollaan huolissaan siitä, että teknologia vähentää arvostustamme ympäristöämme kohtaan, mutta erilaisten sovellusten ansiosta voimme myös saada upeasta luonnostamme entistä enemmän irti!"
1. Karttaselain

Karttaselain tarjoaa tarkat maasto- ja merikartat luonnossa liikkujalle, selkeät kaupunkikartat kaupunkilaiselle sekä vesistöjen syvyyskartat veneilijälle ja kalastajalle. Sovelluksen ilmainen versio on jo melko pätevä ja riittää varmasti monelle sellaisenaan. Sen avulla saa käyttöönsä muun muassa Maanmittauslaitoksen tarkan ja ajantasaisen maastokartan, ilmakuva-aineistot koko Suomesta, oman GPS-sijainnin ja sijainnin seurannan, mahdollisuuden tallentaa omat suosikkipaikat ja reitit kartalle sekä monipuoliset retkeilykohteet kuten esimerkiksi laavut ja hiihtoladut (yli 18 000 kohdetta kaiken kaikkiaan). Maksullinen Plus-tilaus tarjoaa entistä enemmän toimintoja ja aineistoja. Yksi maksullisen version suurimmista hyödyistä on mahdollisuus ladata etukäteen karttoja offline-käyttöä varten, jolloin voit selailla niitä kätevästi myös ilman verkkoyhteyttä.
- Saatavilla: Android, iOS, Windows Phone
- Hinta: ilmainen, Plus-tilaus 39,99€/12kk (vuosi) tai 9,99€/2kk (kausi)
- Sopii parhaiten: reittien suunnitteluun
2. Vaeltajakartta

Jokainen meistä on joskus ollut ensikertalainen. Vaeltajakartta-sovellus on suunniteltu etenkin heille – satunnaisille retkeilijöille eli niille käyttäjille, joille luonnossa liikkumisen ilot ja erätaidot eivät ole kovinkaan tuttuja. Reittien ja maastokarttojen lisäksi sovelluksesta löytyy tietoa esimerkiksi säästä, marjoista ja sienistä sekä jokamiehen oikeuksista, jos ne eivät ole vielä tutut. Sovelluksen kartat ovat erittäin tarkat ja niissä näkyy myös paljon sellaisia polkuja, jotka puuttuvat monista muista kartoista – Vaeltajakartan avulla saatat siis löytää käteviä oikoreittejä ja upeita, salaisempia maisemia! Vaeltajakartan vahvuutena on saatavuus suomen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi, joten se sopii erinomaisesti myös turistien tai ulkomaalaisten vieraiden käytettäväksi. Sovellus ei vaadi internet-yhteyttä toimiakseen.
- Saatavilla: Android, iOS
- Hinta: ilmainen, lisäominaisuuksia ostettavissa
- Sopii parhaiten: aloitteleville vaeltajille, reittien suunnitteluun
3. Sports Tracker

Sports Tracker on suomalainen ulkoliikunnan seuraamiseen kehitetty sovellus ja varmasti jo monelle tuttu! Yksinkertainen mutta toimiva sovellus tallentaa GPS-teknologian avulla sijaintisi ja piirtää käyttämäsi reitin kartalle. Sovellus seuraa myös keskinopeutta sekä kokonaisaikaa ja -matkaa. Koska jatkuva GPS-paikannus kuluttaa melko paljon puhelimesi akkua, tämä sovellus sopii parhaiten lyhyempien retkien mittaamiseen tai pidemmällä vaelluksella esimerkiksi tietyn välimatkan tietojen tallentamiseen. Sovellukseen voit tietysti yhdistää sykemittarisi, jolloin saat reissustasi vielä tarkemmat aktiivisuustiedot. Sovellus sopiikin erinomaisesti tavoitteelliseen treenaamiseen, ja esimerkiksi maastojuoksijat hyötyvät Sports Trackerista paljon. Hauskana lisänä sovelluksessa voit lisätä suoritukseesi kuvia, joiden ansiosta voit palata takaisin reittimaisemiin aina niin halutessasi.
- Saatavilla: Android, iOS
- Hinta: ilmainen, lisäominaisuuksia ostettavissa (premium-versio saatavilla Androidille)
- Sopii parhaiten: aktiivisuuden seurantaan, lyhyiden reittien tallennukseen
4. Retkipaikka

Suosittu Retkipaikka-blogi löytyy nyt myös sovelluksena! Retkipaikka-appi on retkeilijän vinkkikirjasto, josta löydät yli 1500 esiteltyä kohdetta sekä muita merkittyjä kohteita kartalta. Sovelluksesta löydät myös kasvavan määrän valmiiksi merkittyjä reittejä, joten jos et itse halua suunnitella vaellus- tai retkeilyreittiäsi, kannattaa Retkipaikka-sovelluksesta hakea inspiraatiota reitin valintaan. Näppärässä sovelluksessa voit etsiä eri paikkoja niin sijainnin kuin nimenkin perusteella. Lisäksi voit ladata suosikkikarttanäkymiä offline-tilaan, jolloin pysyt kätevästi reitillä myös silloin, kun kännykkäsi yhteys pätkii.
- Saatavilla: Android, iOS
- Hinta: 7,99€, lisäominaisuuksia ostettavissa
- Sopii parhaiten: sekä retkeilijöille että vaeltajille reittien suunnitteluun
5. Gaia GPS

Gaia on yksi maailman suosituimmista vaellussovelluksista. Tarkkojen topo-karttojen ja luotettavan GPS-seurannan ansiosta pysyt turvallisesti oikeilla reiteillä ja saat enemmän irti vaelluksestasi. Satojen tuhansien käyttäjien ansiosta Gaia GPS toimii erinomaisesti ja ongelmat korjataan nopeasti, mikä tekee siitä erittäin luotettavan ja näppärän taskuoppaan vaelluksia varten! Gaian erikoisuutena on mahdollisuus tutustua myös esimerkiksi historiallisiin karttoihin. Lisäksi löydät sovelluksesta valmiita ehdotuksia vaellusreitiksi – Gaian avulla retkeily on todella helppoa!
- Saatavilla: Android, iOS
- Hinta: ilmainen, lisäominaisuuksia ostettavissa
- Sopii parhaiten: vaeltajille reittien suunnitteluun ja tallentamiseen
6. Maastokartat

Maastokartat-sovelluksesta löydät hyödylliset maastokartat, ilmakuvat sekä merikartat. Lisäksi saatavilla on myös Norjan ja Viron maastokartat, jos päätätkin suunnata vaellukselle rajan yli! Tämä sovellus sopii erityisen hyvin reittien suunnitteluun sen tarkkojen ja korkealaatuisten maastokarttojen ansiosta. Kun tiedät reittisi korkeuserot ja muut maaston muodot, pystyt varustautumaan vaellusreissun mukanaan tuomiin haasteisiin entistä paremmin! Myös ilmakuvat ovat hyödyllinen lisä reittiä suunnitellessasi, sillä niiden avulla saat hyvin realistisen kuvan valitusta maastosta. Maastokartat-sovellus on ilmainen, mutta pystyt ostamaan siihen haluamiasi lisäominaisuuksia erikseen. Lisäominaisuuksilla pystyt esimerkiksi tallentamaan reittejä etukäteen, jolloin oikealla reitillä on helppo pysyä reissun ajan.
- Saatavilla: Android, Windows Phone
- Hinta: ilmainen, lisäominaisuuksia ostettavissa
- Sopii parhaiten: reittien suunnitteluun
7. Seek by iNaturalist

Kohtasitko vaelluksellasi kasvin tai eläimen, jota et ole aikaisemmin nähnyt? iNaturalist on kansainvälinen luontoharrastajien verkosto, ja heidän Seek-sovelluksensa avulla voit tunnistaa eläimiä ja kasveja valokuvien perusteella. Sovellus toimii tekoälyn avulla: se analysoi sovellukseen lataamasi kuvan ja vertaa sitä tietokannasta löytyviin kuviin. Voit tietysti myös selata alueesi eri kasveja ja eläimiä, jos et ehtinyt napata kuvaa! Tällä hetkellä sovelluksen tietokannasta löytyy jo yli 30 000 lajia, ja luku kasvaa hiljalleen yhteisön lisätessä uusia lajeja tietokantaan. Seek-sovellus on saatavilla vain Applen laitteille, mutta Android-laitteille on mahdollista ladata iNaturalistin alkuperäinen sovellus, josta löytyy myös kuvatietokanta ja jossa yhteisöltä voi pyytää apua lajin tunnistamiseen.
8. Star Chart

Pitkän vaelluspäivän päätteeksi, kun iltanuotio on jo päässyt hiillostumaan ja hiljalleen on tullut aika painua pehkuihin, tähtitaivaan tuijottelu on ihanan rauhoittavaa ja mielenkiintoista – varsinkin, jos tietää mitä katsoo! Star Chart -sovelluksen avulla saat helposti tietoa siitä, mitä tähtiä ja tähtikuvioita yltäsi löytyy. Osoita vain kännykkääsi tähtitaivasta kohti, ja sovellus kertoo, mitä parhaillaan katselet. Sovelluksen avulla saat myös tietoa siitä, millainen taivas muualla maailmassa näkyy tänä iltana, ja voit jopa katsella samaa taivasta itse osoittamalla kännykkääsi maata kohden!
- Saatavilla: Android, iOS
- Hinta: ilmainen, lisäominaisuuksia ostettavissa
- Sopii parhaiten: tähtien katselemiseen, oppimiseen
9. Map My Hike

Map My Hike on urheiluvaate- ja -varustevalmistaja Under Armourin kehittämä sovellus, joka auttaa reitin ja suorituskykysi seuraamisessa. Sovelluksen avulla seuraat kätevästi jokaista vaellusta ja saat yksityiskohtaista dataa muun muassa kuljetusta etäisyydestä, tahdista, kestosta, poltetuista kaloreista ja nousuista. Map My Hike antaa myös vaelluksen aikana ehdotuksia ja palautetta suorituskykysi parantamiseksi. Sovellus on erinomainen apuväline kuntoiluun mutta monipuolisten ominaisuuksien ansiosta se sopii kaikille, jotka haluavat seurata ja tallentaa vaellusreittejä ja jakaa niitä helposti. Sovelluksen kautta voit myös löytää suosittuja reittejä lähistöltä ja haastaa ystäväsi!
10. Punainen Risti

Luonnossa voi sattua ja tapahtua, ja usein vaelluksilla ollaan lisäksi huonojen yhteyksien päässä. On siis tärkeää, että tietämys siitä miten tulee toimia mahdollisen onnettomuuden sattuessa kulkee mukana. Punaisen Ristin ilmainen mobiilisovellus on tähän tarkoitukseen oiva apuväline. Sovelluksen avulla ensiapuohjeet onnettomuuksien, tapaturmien ja sairauskohtauksein varalle kulkevat kätevästi aina mukanasi. Voit käyttää sovellusta ilman toimivaa internetyhteyttä – taskussasi on siis aina valmis ensiapuopas! Tämän sovelluksen lataamista suosittelemme jokaiselle retkeilijälle ja vaeltajalle.
- Saatavilla: Android, iOS, Windows Phone
- Hinta: ilmainen
- Sopii parhaiten: kaikille
Telttavaihtoehdot vaelluksillesi
Makuupussit ja makuualustat