Pumput matkalle, retkelle tai vaellukseen
Pumppu on tarvike, jota tarvitaan niin retkeiltäessä, patikoidessa, pyöräillessä, rannalla kuin monessa muussakin harrastuksessa. Pumppuja löytyy useita erilaisia, mutta tarkoituksena jokaisella
on pumpata esimerkiksi ilmaa tai polttoainetta johonkin. Monet tämän päivän tavaroista tarvitsevat ilmaa, joka tulee erikseen pumpata niihin, tuotteeseen mukautetulla pumpulla. Retkelle lähdetään usein
tarkoituksena yöpyä luonnon keskellä ja useimmiten yöpymistapa on nukkua
teltassa. Ilmatäytteiset
makuualustat ovat ehdottomia telttaillessa, sillä monelle on pelkkä maa turhan kova alusta nukkumiseen.
Lisäksi ilmaa pumpataan moneen muuhunkin tuotteeseen, kuten esimerkiksi polkupyörän renkaisiin ja erilaisiin rantaleluihin. Lisäksi myös polttoaineella toimivat
retkikeittimet tarvitsevat pumpun polttoaineen
kuljettamiseen.
Retkeilyyn löytyy myös käteviä itsetäyttyviä makuualustoja, joihin ei tarvitse erikseen pumpata ilmaa, mutta ne saattavat olla hieman liian kovia kaikille retkeilijöille. Makuualustoilla on kuitenkin paljon
parempi eristys, mikä on myös tärkeää. Jos haluaa hieman pehmeämmän nukkumisalustan, on ilmapatja erinomainen tuote siihen tarkoitukseen. Tarjolla on myös eristettyjä ilmapatjoja, jotka tarjoavat miellyttävän
lämpimän makuualustan. Ilmapatjat ovat pumpattavia, ja niihin on erikseen suunniteltu, tuotteesta ja merkistä riippuen, oma pumppunsa. Pumpattavat ilmapatjat pakkautuvat todella pieneen tilaan, joten sellaisen
mukana kuljettaminen käy kätevästi myös polkupyörällä.
Monipuolinen pumppuvalikoima polkupyörälle
Polkupyörissä käytettäviä pyöränpumppuja löytyy lukuisia erimallisia, mutta joskus oikean pumpun löytäminen saattaa olla vaikeaa ja tähän on syynä usein polkupyörän renkaiden venttiilit. Yleisimmät pyörissä
käytetyt venttiilit ovat Dunlop, Schrader ja Presta. Dunlop- ja Presta-venttiileihin sopii perinteinen pyöränpumppu. Schrader on periaatteessa sama venttiili, jota käytetään autojen renkaissa, joten ilmaa pyörän
renkaaseen saadaan huoltoasemalta sekä pumpuilla, joissa on erikseen mainittu, että ne soveltuvat Presta-venttiilille. Tällaiseen venttiiliin on saatavilla sovittimia, joiden avulla voidaan pyörän renkaan pumppaamiseen
käyttää tavallista pyöränpumppua.
Polkupyörään löytyy erilaisia pumppuja. Jotkut ovat perinteisen näköisiä pumppuja, mutta minikoossa, mahtuen pieneen tilaan, esimerkiksi satulan alle kiinnitettävään pieneen satulalaukkuun. CO2-Pumppu on pienikokoinen
pumppu, jossa on hiilihappopatruuna, joka hankitaan erikseen. Jalkapumppuja on runsaasti erilaisia, joista toiset ovat ja toiset sisältävät mittarin. Lisäksi jalkapumpuista löytyy malleja, joissa
on pitkä varsi käsipumppausta varten, ja pumppuja, jotka ovat jalalla astuttavia malleja.
Pumput retkeilyyn tarjoaa Addnature
Meiltä Addnaturelta löydät laajan valikoiman erilaisia retkeilyyn ja pyöräilyyn sopivia pumppuja. Pumppu on tuote, joka valitettavan usein unohtuu matkasta – varsinkin silloin, kun ollaan liikkeellä autolla.
Polkupyörään pumppu on helppo sijoittaa mukana kuljetettavaksi esimerkiksi
satulalaukkuun, mutta usein pumppu jää pois matkasta, kun lähdetään telttailemaan, veneilemään tai viettämään aikaa asuntovaunulle. Valikoimasta
löytyy useita erimallisia pumppuja polkupyörän renkaiden pumppaamiseen, sekä pumppuja ilmapatjan ja erilaisten kesälelujen, kuten uimarenkaiden, rantapallojen ja uimapatjojen pumppaamiseen.
Retkillä on ruokailu luonnossa tärkeä asia ja osa hauskaa elämystä. Silloin tarvitaan
helppokäyttöinen ja hyvä retkikeitin, jolla hoidetaan ruoan valmistu kätevästi. Meiltä löytyy valikoimastamme retkikeittimiin sopivia
polttoainepumppuja, jotka takaavat herkullisen ruoan valmistumisen. Retkikeittimet ovat telttailun lisäksi käytännöllisiä myös matkailuautoissa käytettäviksi. Tutustu meidän laajaan pumppu-valikoimaamme, josta löydät
muun muassa:
- Pyöränpumppuja
- Pumppuja retkeilypatjoille
- Pumppuja ilmapatjoille
- Pumppuja retkikeittimille
Meiltä löydät sopivan pumpun joka tarpeeseen, kun kyseessä on ulkoilmaelämä – retkeilyn, patikoinnin, telttailun tai muun aktiviteetin merkeissä. Pumput ovat pieniä tavaroita, mutta sellaisen puuttuessa
saattaa hauskasta retkestä tai rentouttavasta lomasta kehkeytyä ongelmallinen, sillä pyöräilystä syntyy tyhjillä renkailla raskas kävelylenkki polkupyörän tyhjien pyöränkumien kanssa. Lisäksi herkullisesta
retkiateriasta haaveillut tulee pettymään, sillä ilman polttoainepumppua ei retkikeitintä voida käyttää. Tutustu meidän laajaan pumppujen valikoimaamme, jonne olemme varanneet useita eri vaihtoehtoja, jotta
jokainen löytäisi omiin tarpeisiin sopivan mallin. Pyöräillessä olo on huomattavasti rennompi, kun tietää mukana olevan kätevän polkupyörän pumpun, jolla tarvittaessa voidaan pumpata lisää ilmaa renkaisiin.
Löydät valikoimasta esimerkiksi Thermarestin
pienikokoisen minipumpun, jolla täytät makuualustan noin 3 minuutissa. Pumpussa on painoa ainoastaan 65 grammaa ja se toimii kahdella AAA paristolla. Topeak on suunnitellut
laadukkaan alumiinia olevan pumpun, jossa on
pehmustettu T-kahva ja kätevä . Maksimipaine on 6 baaria ja se sopii Prestan ja Sachraderin venttiileihin. Red Cycling Product on suunnitellut pienikokoisen
ja ultrakevyen CO2-paineilmapumpun, joka usein sopii Dunlop- ja Presta-venttiileille. Hanki omasi osoitteesta Addnature.fi