Retkikeitin ja paras kaveri - Trangia 27
Trangia on alunperin Ruotsissa kehitetty retkikeitin, jolla on nykyään vankka jalansija myös suomalaisissa retkikeittiöissä. Trangiaan kuuluu keittoastiat, jalusta, tuulensuoja ja poltin, mikä kokonaisuutena toimii loistavasti pohjoismaalaisissa retkiolosuhteissa. Paistinpannu, irrotettava kahva ja pakkausnauha ovat osana kompaktia pakettia, joka saadaan tarvittaessa koottua todella pieneen tilaan. Trangiassa voidaan käyttää peruspolttimon, joka toimii alkoholipolttoaineella, lisäksi kaasupoltinta, joka kuitenkin on ostettava erikseen. Alumiininen keitin on kevyt, mutta todella kestävä ja sopii todella mainiosti kaikenlaiseen retkeilyyn.
Retkikeitinten kuningas nyt uusissa kuorissa
Trangia 27 -sarja on retkikeitinten uusin tulokas ja vaeltelee Addnaturen kautta Suomen luontoon repuissa ja rinkoissa, kanooteissa ja kajakeissa. Tämä keitinklassikko on saanut uusimman muotonsa ja markkinoilla onkin mm. mallit Trangia 27-3UL, Trangia 27-5UL, Trangia 27-2UL ja Trangia 27 HA. 27-sarjan Trangiat ovat pienempiä ja mahtuvatkin siten helpommin reppuun, mutta niiden avulla voi kuitenkin helposti kokata kahdelle hengelle. Siihen voi kuitenkin laittaa Trangian suurempia kattiloita, sillä telineet on muotoiltu siten, että vanhempien Trangioiden kattilat sopivat niihin.
Mallin 27-3UL pannussa on pinnoite, joka estää ruoan tarttumisen siihen, ja kattilat on perinteisesti valmistettu alumiinista. 27-5UL:n kaikki kattilat on pinnoitettu non-stick-pinnoitteella, joka helpottaa ruoanvalmistusta ja kattiloiden puhdistamista, kun ruoka ei ole tarttunut lujasti kattilan pohjaan ja seinämiin. 27-2UL sisältää alumiinisten, pinnoittamattomien kattiloiden ja paistinpannun lisäksi myös kahvipannun. 27 HA -sarjan keittimissä on mahdollisuus myös valita spriipolttimen lisäksi kaasupoltin. Sarjan kattilat ja pannut ovat pinnoitettua, harmaata alumiinia. Kattiloiden ja pannujen sekä myrskysuojan materiaalina on käytetty kovaksi anodisoitua alumiinia, joka on todella kestävää sekä käytössä, mutta myös ruostetta vastaan.
Addnaturelta kaikki retkeilytarvikkeet yhdestä osoitteesta
Meiltä Addnaturelta saat Trangiat, sen lisävarusteet ja muut retkeilytarvikkeet helposti ja nopeasti - vaikka suoraan kotiovellesi. Tarjoamme ilmaisen toimituksen tilauksille, joiden loppusumma ylittää 99 euroa ja sen lisäksi voit vaihtaa tai palauttaa tuotteet jopa 30 päivän jälkeen ostosta. Näin hyvät ehdot saat vain palvelevasta ja laadukkaasta Addnature-verkkokaupasta!