Korkealaatuiset matkalaukut retkeilyyn
Jokaisen retkeilijän, lomailijan ja matkailijan tärkeimpiä vakiovarusteita on matkalaukku. Matkalaukku kulkee mukana erottamattomana kumppanina retkille,
työmatkoille, risteilyille tai minne tahansa, missä tarvitaan mukaan hieman enemmän, kuin mitä taskuihin mahtuu. Addnaturella on laaja valikoima erilaisia ja erikokoisia
matkalaukkuja, aina tuhdista laukusta pienempään matkakassiin ja monitoimiseen reppuun.
Matkoille, jotka kestävät viikonlopusta muutamaan päivään tai jopa viikkoon, tarvitaan mukaan korkealaatuisia
laukkuja ja kasseja, joihin voidaan pakata mukaan
kaikki tarpeellinen. Matkanteko sujuu huomattavasti mukavammin, kun kaikki on pakattu järjestelmällisesti ja siististi laukkuun, joka on tilava ja toiminnallinen.
Usein käytetään yhtä ja samaa laukkua tai kassia jokaisella matkalla, vaikka se ei olisikaan ihanteellinen vaihtoehto mukaan. Tämän vuoksi kannattaa hankkia pari
laukkua, jotka eroavat toisistaan koossa ja toimivuudessa. Pidemmille matkoille pakataan enemmän mukaan kuin esimerkiksi viikonloppumatkalle, joten ylisuuri laukku
on täysin turha mukana kuljetettava. Pienempi laukku tai
kassi on joustavampi pienemmän koon ansiosta ja sopii siten erinomaisesti mukaan lyhyemmille retkille tai matkoille.
Matkalaukun oikea valinta
Asianmukainen laukku mukaan matkalle on erittäin tärkeä, jotta matkanteko ja liikkeellä olo sujuisivat mahdollisimman huolettomasti ja sujuvasti. Oikeankokoinen
laukku on ensimmäinen tärkeä valinta suunnitellessa matkaa tai retkeä, sillä jos kyseessä on jännittävä patikointiretki luonnon helmassa, on laukussa oltava ominaisuus,
joka mahdollistaa sen kantamisen repun tavalla selässä. Lentomatkalle tarvitaan kätevä matkalaukku, jota on helppo käsitellä ja josta tärkeät pikkutavarat saadaan näppärästi
heti käsille koneen sisälle, kun on aika erota laukusta lentomatkan ajaksi. Lisäksi on muistettava lentoyhtiöiden asettamat painorajoitukset matkatavaroille, joten kannattaa
valita lentomatkalle mahdollisimman kevyt laukku, jotta mukaan saadaan kaikki tarpeellinen. Polkupyörällä retkeilemään lähtevälle sopii loistavasti reppumainen laukku,
jota voidaan kuljettaa ja kantaa mukana eri tavoin. Pyöräretkelle laukussa on hyvä olla ympäriinsä useita kantokahvoja, jotka tekevät kuljettamisen käteväksi. Lisäksi
laukun materiaaleissa on myös eroja, sillä tuhdimmalle retkelle tarvitaan laukku, joka kestää rajumpia käsittelyjä ja vaihtelevia sääolosuhteita. Laukulla tulee olla
vettähylkivä ominaisuus, jotta laukun sisältö säilyy vahingoittumattomana. Samaan aikaan laukulta vaaditaan kuitenkin keveyttä, mikä helpottaa kuljettamista. Erityisesti
retkillä ja telttaillessa kannattaa varata mukaan laukku, jossa on useita lokeroita ja taskuja, jotta kaikki tarpeellinen löytää oikean paikkansa. Matkapuhelimet, avaimet,
taskulamppu, kamera, kaikki pienet, mutta tärkeät tavarat, jotka on hyvä olla nopeasti käsillä, tarvitsevat oman paikkansa löytyäkseen heti, kun tarve niin vaatii.
Korkealaatuiset matkalaukut löydät osoitteesta Addnature.fi
Meillä on mittava valikoima kestäviä, tilavia ja sporttisia matkalaukkuja ja kasseja, jotka on suunniteltu kestämään vaihtelevia olosuhteita ja kuljettamista paikasta
toiseen. Toiminnallinen laukku on ehdoton asia matkoilla ja erilaisilla retkillä, sillä laukun kastuminen sateisella vaelluksella pilaa hauskan retken helposti. Ongelmat,
kuten laukku, jota on hankala ja epämukava kantaa mukana epäkäytännöllisen kahvan vuoksi, tai kun puuttuvien taskujen ja lokeroiden takia kaikki tavarat lojuvat sekaisin
laukussa, ovat asioita, jotka pistävät matkailuilon koetukselle. Asiallinen matkalaukku on onnistuneen matkan, retken tai vaikkapa risteilyn tae, joten kannattaa kiinnittää
huomiota laukkua valittaessa niiden innovatiivisiin ominaisuuksiin. Valitse laukkusi yksinkertaisesti kiinnittämällä huomiota tiettyihin seikkoihin, joita voivat olla muun
muassa laukun helppo kuljetus ja käsittely, oikea materiaali sekä kätevät taskut ja lokerot, jotka helpottavat pakkaamista ja tavaroiden kuljettamista. Pienet mutta erittäin
tärkeät seikat, kuten nämä, edesauttavat matkan tai retken onnistumista huomattavasti. Näitä ominaisuuksia tarjoavat useat tuotemerkit, kuten esimerkiksi:
- Tatonka
- Fjällräven
- The North Face
- Haglöfs
Meiltä löydät korkealaatuiset matkalaukut, jotka tekevät retkeilyn ja muun matkustelun miellyttäväksi ja vaivattomaksi. Laukkua valittaessa kannattaa ottaa huomioon
laukun kätevyys ja laukun
ensisijainen käyttötarkoitus. Jos kyseessä ovat jatkuvat työmatkat, on matkalaukku valittava sen mukaisesti. Retkeilyharrastukseen taas vaaditaan
laukulta aivan erilaisia asioita. Viikonloppuristeilyt, patikointiretket ja vierailut sukulaisissa tarvitsevat myös tarkoitukseen sopivan laukun, joka löytyy meidän
monipuolisesta valikoimastamme.
Addnaturen laaja valinnanvara
Valikoimamme trendikkäistä ja käytännöllisistä laukuista löytyy jokaisen tarpeisiin sopiva malli, kuten esimerkiksi tuotemerkiltä nimeltä Tatonka, joka on suunnitellut
erityisen kestäviä laukkuja, kuten Tatonka XL, joka on valmistettu vahvasta kuorma-auton kuomukankaasta. Tuotemerkiltä löytyy myös muita käytännöllisiä laukkuja, jotka
sopivat kovaan käyttöön, kuten esimerkiksi Tatonka Barrell EXP, joka on vankka matkakumppani vaativaan käyttöön. Tässä laukussa on myös olkaimet, joten sitä voidaan kantaa
selässä repun tyyliin. Meidän valikoimastamme löytyy myös tunnetun ulkoilumerkki Fjällrävenin matkalaukkuja, kuten esimerkiksi malli Duffel No. 4 Large, joka on tuotemerkin
ensimmäisiä duffelilaukkuja. Se on valmistettu kestävästä, vahatusta kankaasta ja sisältää kätevät kantohihnat. Laukussa on ulkopuolella kätevä lokero, jonne saa pakattua
tärkeitä pikkutavaroita, jotka saadaan esille nopeasti. Laukku on mukautettu kannettavaksi myös selässä. Laukussa on kestävät nahkahihnat mukavaan kanniskeluun.
The North Face on tuotemerkki, joka on puolestaan suunnitellut värikkäitä ja erityisesti retkeilyyn ja vaellukseen tarkoitettuja laukkuja, kuten Base Camp -mallin.
Materiaalina on käytetty monipuolista laminoitua termoplastista elastomeeria, joka on vedenpitävää ja tukevarakenteista, sopien näin erinomaisesti haastaviin olosuhteisiin.
Laukussa on runsaasti kahvoja sekä olkaimet, jotka mahdollistavat laukun kantamisen repun lailla selässä. Haglöfs Cargo-laukut ovat tyylikkäitä korkealaatuisesta materiaalista
valmistettuja kevyitä matkalaukkuja. Lisäksi laukut taittuvat pieneen tilaan silloin, kun niitä ei käytetä. Laukuista löytyy ominaisuuksia, kuten kätevät ja miellyttävän
tuntuiset kantokahvat, jotka on sijoitettu myös laukun päihin, sekä myös kiristyshihnoja. Cargon Rugged-malli pitää pienet tihkusateet loitolla ja sitä voidaan kantaa
kätevästi myös selässä. Hanki meiltä käytännöllinen ja kestävä laukku tutkimusretkillesi, lentäessäsi vaikkapa etelän lämpöön tai vieraillessasi sukulaisten luona.