Addnature.fi: Kaikki retkeilyyn ja ulkoiluun verkosta
Nauti syksyn juoksulenkeistäsi

NÄPPÄRÄT VINKIT KESÄN FESTARIREISSUILLE

Kesän festivaalit lähestyvät taas kovaa vauhtia ja lienee aika miettiä tulevia kesäreissuja sekä niille tarvittavia varusteita. Tärkein varuste festivaaliviikonlopulle on luonnollisesti iloinen ja kepeä mieli, mutta käytännölliset varusteet takaavat hyvän mielen myös iltaviileyden koittaessa tai mahdollisten sadepisaroiden yllättäessä. Festivaalit ovat kaikki hieman erilaisia ja varusteiden tarve riippuu paljon festivaalipaikasta, ajankohdasta ja osallistujista. Aiotko viettää koko viikonlopun luonnonhelmassa telttaillen ja kuuluuko seurueeseesi mahdollisesti lapsia vai oletteko ainoastaan aikuisten kesken? Seuraavassa listaamme muutamia muistamisen arvoisia asioita erikseen kaupunkifestivaaleja ja kaupungin ulkopuolella järjestettäviä festivaaleja ajatellen.


Pakkaa mukaan kaupunkifestareille

Kaupunkifestivaaleille ei välttämättä tarvitse aivan yhtä monipuolista varustusta kuin useamman päivän festivaaleille luonnonhelmassa telttaillen. Hyvät ja monenlaiseen sopivat vaatteet ja varusteet tekevät kuitenkin festarireissusta mukavamman ja huolettomamman. Kaupunkifestivaaleilla yöpyminen tapahtuu useimmiten hotellissa tai matkustajakodissa, joten telttailuvarusteista ei tarvitse huolehtia. Kevyet leirivarusteet kuten viltti, taitettavat retkituolit ja mahdollisesti jonkinlainen kevyt aurinkosuoja tekevät aurinkoisesta päivästä ulkoilmasta entistä mukavamman. Sateen yllättäessä tärkeimmät varusteet ovat sateenpitävä takki sekä kengät. Mikään ei ole inhottavampaa kuin märät jalat, sillä ne kylmettävät koko kehon ja aiheuttavat helposti vilustumisen. Monipuolinen päähine suojaa niin auringonsäteiltä kuin kevyeltä sadekuuroltakin.


Muista pakata mukaan maaseutufestareille

Erona kaupunkifestivaaleihin, maalaisfestivaaleilla usein yövytään teltassa festivaalialueen kupeessa. Tämän vuoksi luonnollisesti mukaan otettavia varusteita myös kertyy paljon enemmän. Hyvä vinkki kokemattomille telttailijoille on koepystyttää teltta ennen festivaaleille lähtöä. Näin festivaaleilla teltta on jo tuttu kapistus ja sen pystytyksen salat tuntee entuudestaan.

Muista pakata mukaan maaseutufestareille

Tutustu tulostettaviin pakkauslistaamme, joiden ansiosta et unohda pakata mitään olennaista. Voit tulostaa listan ja pitää sitä näppärästi mukanasi viikonlopun varusteita pakatessasi. Pakkauslista PDF-muodossa