Kompassi on käyttövarma ja luotettava apu retkeilyyn ja suunnistukseen
Kompassi on suunnistuksen apuväline, joka kertoo kätevästi ja luotettavasti ilmansuunnan suhteessa käyttäjäänsä. Kompassi on ehdoton apulainen etenkin vierailla seuduilla liikuttaessa, sillä sen avulla ei pääse kadottamaan ilmansuuntaa ja sitä kautta eksymään reitiltä. Sen lisäksi, että kompassi palvelee suunnistajia ja kilpasuunnistajia, se on erinomainen apuväline myös muille metsissä ja syrjäalueilla liikkuville. Kompasseja käytetäänkin ahkerasti esimerkiksi vaelluksessa ja metsästyksessä.
Vaikka vaellusreiteillä etenkin kansallispuistojen reitit ovat yleensä ottaen hyvin merkittyjä, varsinkin pidemmille reiteille on hyvä varautua kompassilla siltä varalta, että eksyt reitiltä. Älypuhelimen navigointisovelluksia voi toki käyttää apuna reitille takaisin löytämisessä, mutta puhelimen akun loppuessa niistä ei ole lainkaan apua. Kompassi sen sijaan kestää säätä eikä petä missään tilanteessa. Jos kompassin käyttö ei ole entuudestaan tuttua tai kouluaikojen suunnistustaidot ovat jo ehtineet ruostua, kompassin hankinta on kannattavaa jokaiselle luonnossa liikkujalle, ja yksinkertaisimpien kompassien saloihin pääsee kiinni yllättävän nopeasti testaamalla ennen aiottua retkeä tai vaellusta kompassin toimintoja metsässä tai syrjäseuduilla.
Kompassit kätevästi Addnaturelta
Nykypäivän markkinoilta löytyy erilaisia kompassityyppejä. Niistä yleisin on perinteinen levykompassi, joka muodostuu nimensä mukaisesti levystä sekä rannehihnasta, josta kompassin saa pujotettua kätevästi ranteen ympärille. Lisäksi kompassissa on neularasia, kompassineula ja suuntakehä. Neularasia sisältää nestettä, joka hidastaa neulan liikettä, mikä tekee kompassin lukemisesta huomattavasti helpompaa. Levykompassien levyjen sivuilta löytyy eri mittakaavoilla tehtyjä mitta-asteikkoja, jotka helpottavat suunnistamista. Yleensä levykompassin levyssä on myös lovet, jotka auttavat reitin kartalle piirtämisessä. Kilpasuunnistajat suosivat yleensä niin kutsuttua peukalokompassia, jotka on muotoiltu sopimaan hyvin käteen. Peukalokompassin nimi juontuu siitä, että se kiinnitetään kompassiin kuuluvalla hihnalla ranteen sijaan peukaloon.
Magneettinen kompassi sisältää herkästi liikkuvan, magneettisesti toimivan neulan, jonka maan magneettikenttä pitää likimääräisesti etelä-pohjoissuunnassa. Magneettinen kompassi ei ole käyttöominaisuuksiltaan suinkaan helpoin, ja sen käyttöön tulee hieman perehtyä, sillä suunnistajan on tunnettava sijaintipaikkansa eranto eli kulma, jolla korjataan kompassin osoittamaa suuntaa sen tarkentamiseksi. Marssikompassi puolestaan on sotilaskäytössä suosittu kompassi, joka kiinnitetään siihen kuuluvalla hihnalla joko ranteeseen tai vaatetukseen. Muotoilultaan kevyt ja kelluva suuntimakompassi on kehitetty alun perin veneilyyn ja purjehdukseen, mutta sitä käytetään myös ulkoiluun ja suunnistukseen.
Tämän päivän kompassitarjonnassa löytyy valinnanvaraa runsain määrin niin mallien, merkkien kuin muotoilujen ja ominaisuuksienkin puolesta. Meiltä Addnaturelta tilaat kompassin kätevästi. Valikoimastamme löytyy esimerkiksi erittäin luja, kestävä ja monipuolisilla ominaisuuksilla varustettu Brunton suuntimakompassi tai laadustaan tunnettu Brunton levykompassi perinteisempään suunnistusmakuun. Tarjoamme valikoimassamme levy- ja suuntimakompassit myös tuotemerkiltä Silva. Valikoimamme hinnaltaan edullisimpiin levy- ja suuntimakompasseihin lukeutuvat Kasper & Richter -kompassit, jotka palvelevat hyvin suunnistuksen saloihin vasta perehtyvää luonnossa liikkujaa.
Tutustu ajankohtaiseen kompassien tarjontaamme ja tilaa meiltä omiin tarpeisiisi parhaiten sopiva kompassi kätevästi ja vaivatta. Tuotekuvia napsauttamalla pääset lukemaan tarkemmat kuvaukset kustakin tuotteesta. Tervetuloa onnistuneille kompassiostoksille!
Ulkoilma-aktiviteetit täydentävä ammattilainen
Tutustu Addnaturen verkkokaupan tarjontaan huomataksesi, että tarjoamme ainoastaan laadukkaita ulkoilu- ja urheiluvarusteita alan tunnetuimmilta tuotemerkeiltä. Tämä pätee myös valikoimastamme löytyviin kompasseihin. Klikattuasi ostoskoriisi kompassin tai muita varusteita retkeilyyn ja ulkoiluun, toimitamme yli 99 €:n arvoisen tilauksen ilman toimituskuluja! Mikäli käykin niin, ettei kompassi tai jokin muu tuote ole jostakin syystä sinulle sopiva, voit palauttaa sen meille 30 päivän aikana, vieläpä maksutta. Tilaa uudet luottovarusteesi kaikkiin ulkoilma-aktiviteetteihin näppärästi alan ammattitoimittaja Addnaturelta!